Tietoa meistä
Taloushaltian tarina alkoi Orivedeltä vuonna 2008. Tällöin aloimme toimittamaan kauppaostoksia kotihoidon asiakkaille sekä läheisiin palveluyksiköihin Orivedellä. Toiminta laajeni nopeasti Kangasalle sekä Pälkäneelle ja vuonna 2016 aloitimme ikäihmisten kauppapalvelun Tampereella.
Vuonna 2017 aloitimme yhteistyön Osuuskunta Turun Moniosaajien kanssa tarjotaksemme kauppapalvelua myös Turussa. Tätä nykyä asiakaspalveluamme Tampereella ja Turussa hoitaa keskitetty asiakaspalvelumme.
Vuonna 2022 laajensimme toimintaamme tarjoamalla B2B-ratkaisuja vähittäiskaupan verkkokauppatoimintoihin.
Yrityksemme on alusta asti tullut tunnetuksi ihmislähtöisestä palveluasenteesta ja ketterästä toimintamallista, mikä on näkynyt asiakkaille laadukkaana, mutta edullisena palveluna.
Taloushaltia toteuttaa yhteiskuntavastuullista liiketoimintaa, mikä näkyy mm. olemalla voittoa tavoittelematon yritys, investoimalla palveluiden laatuun ja kasvuun sekä tarjoamalla kestävän ja tasa-arvoisen työpaikan henkilöstölleen. Suomalaisen Työn Liitto on edellä mainituista syistä myöntänyt Taloushaltialle Yhteiskunnallinen yritys-merkin.